Epätäydellisen täydellinen juhannus: ”Muistoja tehdään elämällä”
Juhannus on tarkoittanut itselleni aina aikaa viettää perheen kanssa, hyvää ruokaa ja kiireetöntä läsnäoloa. Omien nuorten kasvaessa eivät he enää pariin vuoteen ole lähteneet juhannuksen viettoon yhdessä mutsin kanssa, mutta onneksi siskolla on neljä lasta, jotka vielä meidän ”boomereiden” kanssa haluavat aikaansa viettää. Nuorempi teini lähti tyttöystävänsä kanssa tänä vuonna aatoksi mukaan, se oli tosi mukavaa!
Olin odottanut juhannusta myös oman tärkeän aikuiseni kanssa. Me emme kaikenlaisista käytännön syistä ihan hirveästi pääse viettämään öitä yhdessä ja nyt olisi luvassa kaksi ihanaa, lähekkäin vietettyä yötä yhdessä. Päivää ennen juhannusaattoa minulle iski pieni vatsapöpö ja hänellä alkoi nenä vuotaa ja aivastuttaa. Niin just tätä.
Kun on iso lähisuku ja paljon lapsia, aikuisia ja eläimiä, pääsevät aikuiset yhteisissä kokoontumisissa jo järjestelyvaiheessa haastamaan älynystyröitään, miten kaikki palapelin palat saadaan kohdilleen. Minun vatsapöpöni ehti mennä ohi, tärkeä aikuinen mietti, että ehkä vain allergiaa.
Yhdet juhlijat tulivat Tampereelta, yhdet Kouvolasta ja kohtaamispaikkana oli Kerava. Yksi ajoi Lohjan kautta, toisella oli osa lapsista, toinen siskoista ja minun uudet kesärenkaani kyydissä. Kolmas oli käynyt sairaalan päivystyksen kautta sydänoireiden takia ja joutui jäämään pois bileistä. Yhdellä oli alkaneet juoksut ja juoksenteli ympäriinsä verivanat perässään. Tähän tarkennuksena, että kyseessä oli koira, eikä kukaan ihmisistä…
Kerava ei välttämättä ole se ensimmäinen kaupunki, mikä maailman mahtavimman juhannuksen vietossa tulee mieleen. Mutta jo toista vuotta peräkkäin tuli todistetuksi toimivuutensa suhteen. Oi, miten ihanaa meillä olikaan.
Yhdellä juhlijoista nousi kuume ja iski korvasärky. Yhdellä nenä vuoti edelleen ja räkää oli joka paikassa. Yksi oli hieman kireänä, koska ihanat halailuhetket sängyssä tulivat räkämeren erottamiksi. Yksi halusi aloittaa karaokelaulannan heti aamusta, nauttia ”kokkeroa” ja kihartaa hiuksia. Yksi vaihtoi kesämekkoa viisi kertaa päivässä ja halusi ruskettua. Yksi istui nosturin korissa pyjama päällä ja leikki ninjagoilla. Yksi heeboili ympäriinsä kesähattu päässään eikä siitä ottanut selvää, että mitä se teki, koska se teki vähän kaikkea. Yksi nukkui neljään iltapäivällä ja loput makasivat sohvalla nenät kiinni puhelimissa.
Jos joku kysyy minulta, miten juhannus meni, vastaan: Meillä oli ihana juhannus! Aamu alkoi aamupalalla terassilla, jatkui petanque-, koripallo- ja SkipBo-peleillä takapihan auringossa ja päättyi grillituleen sekä karaokelauluun samaisella takapihalla. Meillä oli tärkeitä keskusteluja, paljon naurua ja pieniä sorsanpoikasia luontopolulla. Nukuttiin, syötiin ja chillattiin. Koska tätä kaikkea se oli.
Paljon kerroksia, monia pieniä tarinoita. Koskaan ei kaikki (lue: välttämättä mikään) mene niin kuin on etukäteen suunniteltu. Ei kai se niin vakavaa ole, loppupeleissä. Pitää vain pysähtyä, katsoa ja antaa virran viedä. Muistoja – niitä tehdään elämällä.
Liity mukaan Mutsimedian yhteisöihin Facebookissa, Instagramissa ja TikTokissa!
Teksti ja kuvat: Liina Sievers
