Lapset vs. teinit

Lapset ovat ihania. Lyhyitä ja luisia ja heidän maailmansa on täynnä kysymyksiä. Lapsi kiipeää syliin ja halaa tiukasti. Haluaa äidin tai isän kanssa isona naimisiin eikä koskaan aio muuttaa pois kotoa.

Lapsi juoksee kotiin polvet ruvella ja kädet mullassa, taskut täynnä kastematoja seassa kadulta löytynyt purkka. Hän haaveilee satujen maailmoista, joissa lentelee lohikäärmeitä, kävellään pilvissä ja jossa karkkia saa syödä viisi kertaa päivässä. Paras kaveri löytyy naapurista, eka pusu päiväkodista ja naapurin tätiä on kiva ampua salaa vesipyssyllä.

Lapsi haluaa isona olla kuten äiti, vahva ja lihaksikas sekä isi, joka saa ajaa autolla ympäriinsä. Lapselle kaikki tapahtuu tässä ja nyt. Maailma on täynnä kaikkea mielenkiintoista ja rajattomasti mahdollisuuksia. Yhtenä päivänä hän haluaa isona olla roskakuski, toisena hevonen ja sitten vaan jäädä kotiin piirtämään kuvia Lego Ninjagoista.

No entäs teinit? Teinit ne vasta ovat mahtavia. Niin täynnä elämää ja salaisuuksia. Teininä viimeinen asia, mitä maa päällään kantaa, on olla kuten äiti tai isä. Aikuiset ovat boomereita eikä mitenkään älykkäitä tai että ne ainakaan mistään todellisesta mitään ymmärtäisi.

Teini ei jaksa lähteä kouluun – tai voiko mutsi heittää, mutta koulun portille ei saa ajaa, vaan jättää kulman taakse, ettei kukaan näe ja taas saisi hävetä. Ennen piirrettiin yhdessä, nyt välissä on ovi ja lappu – EI SAA HÄIRITÄ!!!! Legoilla ei leiki enää kuin kissa ja opettajatkin on ihan apinoita.

Se teinillä ja lapsella on edelleen yhteistä, että kumpikaan ei koskaan halua nukkua. Sillä elämä on laiffii ja kaikkia niitä sanontoja, joita aikuiset viljelee, kun niiden elämä on ihan over ja surullista. Kolmelta yöllä on paras aika pelata tietokoneella ja hengata snäpissä, kuunnella musiikkia ja herättää äiti ”Mitä oot tehnyt iltapalaksi?”.

Teinin pitäisi jo tietää, miksi aikoo isona ja elämä ahdistaa, koska siitä ei ole mitään hajua. Ensirakkaus kestää tuliset kaksi viikkoa eikä aikuiset voi ymmärtää, miltä tuntuu kun sen menettää. Miten ne voisikaan, eihän niillä ole kokemusta. Kyyneleet ovat valtameriä, jotka kuivuessaan yhdistävät vanhempaa ja teiniä ehkä pikkuiseksi hetkeksi.

Aikuisena toivoo, että osaisi ottaa kaikista kasvuvaiheista kaiken irti ja muistaa, että kaikella on tarkoituksensa. On hetkiä, kun pää ja sydän purskahtelevat pakahduttavasta rakkaudesta. Sitten hetkiä, kun jälkeläisen voisi vain kapaloida puseroon ja myydä Vintedissä hyvällä alennushinnalla.

Kun teini karjuu, että tasan muuttaa heti pois kotoa, viimeistään kuusitoistavuotiaana, voi olla melko varma, että ei se lopulta mihinkään lähde, ei edes kulumalla. Siellä se luultavasti notkuu nurkissa edelleen kaksikymmentäviisivuotiaana. Että kun ne pienenä sanoo, ettei muuta ikinä pois kotoa, kannattaako alkaa miettiä omaa exit pläniä?

*** Teksti omistettu mun rakkaille Valpurille ja Mikalle. Jaxuhalit ja tsemppii ja kaikkia niitä sanontoja, mitä aikuiset viljelee. <3

Liity mukaan Mutsimedian yhteisöihin Facebookissa, Instagramissa ja TikTokissa!

Teksti ja kuvat: Liina Sievers