Koriskentillä – nuoren rakkaus lajiin kestää vastoinkäymiset

Tum tum tum tum… pallo hakkaa olohuoneen lattiaan. Katson kelloa ja lasken mielessäni, kuinka moneen pompahdukseen on varaa, ennen kuin alakerran naapureita alkaa harmittaa. Koripallo ja kerrostaloasuminen eivät aina ole paras yhdistelmä. ”Äiti kato tätä…” En raaski vielä pyytää lopettamaan.

Nuorempana molemmat pojat olisivat halunneet pelata jalkapalloa. Pelasivatkin hetken. Vanhempien viikonlopputyöt tulivat pelireissujen tielle ja innostus lopahti. Matsien vuoksi siellä treeneissä käytiin, tähän etenkin nuoremmalla pojalla oli into ja palo jo silloin. Jos ei matseihin päässyt, ei ollut haluja käydä treeneissäkään.

Muutama vuosi sitten syttyi nuoremman pojan korisinnostus. Hän ehti käydä treeneissä kokonaiset kaksi viikkoa. Sitten murtui käsi koulun liikuntatunnilla. Oli kipsiä, tuli leikkausta. Pelkoa siitä, että käsi jää toista lyhyemmäksi eikä koskaan toimisi enää kunnolla. Miten mieletöntä, että meillä on Suomessa niin taitavia käsikirurgeja. Arpi jäi muistoksi, mutta käsi toimii ja siitä me ollaan tosi kiitollisia.

Nuori palasi koristreeneihin. Katselin sivusta paloa silmissä. Alkoi kasvupyrähdys. Puolessa vuodessa tuli 10 senttiä lisää pituutta. Polvet kipeytyivät, piti pitää taukoa. Sitten kipeytyi selkä ja taas pidettiin kovista treeneistä taukoa. Lonkat ja nilkat saivat säryistä osansa. Särkylääkkeitä ja kylmäpakkauksia kului, rappuja oli välillä vaikea kulkea. Onneksi löydettiin kaveri, joka osasi auttaa kaikissa vaivoissa. Painonsa arvoinen kullassa. Enemmänkin. Matti. Tiedät. Sydän sydän ja kiitos!

Palo nuoren silmissä ei missään vaiheessa kaikista vastoinkäymisistä huolimatta sammunut. Hän oli löytänyt lajinsa. Treeneissä on käyty vaikka vain heittelemässä. Valmentaja ei ole päästänyt irti, vaan rohkaissut ja pyytänyt mukaan vaikka vaan seuraamaan. Muista kasvupyrähdyksen kourissa vammoja potevista nuori on saanut treeneissä himmailuseuraa kentän sivussa.

Nuori on kasvanut, nuori on kehittynyt. Kasvanut vähän lisää ja taas kehittynyt. Reilussa vuodessa tämä upea tyyppi eteni 2.divarista sm-joukkueen pelaajaksi. Aivan käsittämätöntä ja vielä kaikilla niillä vaivoilla, mitä ollaan hoidettu.

Sivusta olen seurannut, miten hän on uskaltanut kohdata epävarmuuksiaan kokeneempien kanssa kentällä. Automatkoilla ollaan puitu pelejä ja psyykattu kokemuksia. Hän kuuntelee koris-podcasteja ja katsoo pelejä, käy kavereiden kanssa Kisahallilla heittelemässä koreja.

Olen niin ylpeä hänestä, että ihan hengästyttää ajatella. En suoritusten enkä saavutusten vuoksi, vaan koska ihailen häntä ihmisenä. Miten tärkeä ja rakas hän onkaan. Kiltti ja hauska ja fiksu ja empaattinen. Olen ottanut linjan, että kaikkea saa kokeilla ja harrastuksen on oltava sellainen, missä itse haluaa käydä. Ettei aikuisen tarvitse pakottaa.

Nuoren tavoitteet ovat selkeät. Urheilulukioon on päästävä ja sitten ammattilaiskentille. Äidille hän on luvannut ostaa talon sitten, kun on rikas ja kuuluisa.

(Teksti hyväksytetty ko. tekstissä esiintyvällä nuorella.)

Liity mukaan Mutsimedian yhteisöihin Facebookissa, Instagramissa ja TikTokissa!

Teksti ja kuva: Liina Sievers